Pelastusopisto

SavottaWiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pelastusopiston logo
Pelastusopiston logo

Pelastusopisto on Kuopiossa sijaitseva valtakunnallinen pelastusalan ammatillinen oppilaitos ja koulutuskeskus. Sen toiminta perustuu lakiin Pelastusopistosta (607/2006). Toisin kuin valtiolliseen koulutusjärjestelmään kuuluvat koulutuslaitokset yleensä, Pelastusopisto toimii Poliisiammattikorkeakoulun tavoin Sisäministeriön hallinnonalalla.


Sisällysluettelo

Historia [1]

Järjestelmällinen pelastusalan koulutus alkoi 26. maaliskuuta 1935 Helsingin Palopäällystökoulussa. Sieltä opetus siirtyi vuonna 1958 Espooseen perustetulle Valtion palokoululle.

Palomieskoulutus käynnistyi vuonna 1969. Pelastushallinnon koulutuskeskuksen perustamisen myötä vuonna 1979 toiminta laajeni myös väestönsuojelukoulutukseen ja vuonna 1981 aluehälytyskeskusten päivystäjien koulutukseen.

Vuonna 1992 Kuopiossa käynnistyi Valtion Pelastuskoulu, jossa koulutettiin miehistöä ja alipäällystöä. Vuonna 1995 se yhdistettiin poikkeusolojen koulutuksesta vastanneen Valtion Pelastusopiston kanssa Pelastusopistoksi.

Pelastusopiston edeltäjiä ovat Palopäällystökoulu (Helsinki, 1935–1958), Valtion palokoulu (Espoo, 1958–1970), Valtion palo-opisto (Espoo, 1970–1979), Pelastushallinnon koulutuskeskus (Espoo ja Lohja, 1979–1992), Valtion pelastusopisto (Espoo ja Lohja, 1992–1994) ja Valtion pelastuskoulu (Kuopio, 1992–1994), Pelastusopisto vuodesta 1995.

Koulutus [2]

Rehtori Reijo Tolppi.
Rehtori Reijo Tolppi.
  • Pelastajan koulutusohjelma (pelastajatutkinto)
  • Hätäkeskuspäivystäjän koulutusohjelma (hätäkeskuspäivystäjätutkinto)
  • Pelastustoimen alipäällystön koulutusohjelma (alipäällystötutkinto)
  • Palopäällystön koulutusohjelma, insinööri (AMK) -tutkinto.

Palopäällystön koulutusohjelma järjestetään yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Pelastusopisto huolehtii myös pelastustoimen tutkimus- ja kehitystoiminnasta, jota se harjoittaa yhteistyössä Savonian ja Kuopion yliopiston kanssa.

Vuonna 2005 koulutusohjelmiin hyväksytyt ja hakeneet [3]

  • Pelastajat 132 (544)
  • Hätäkeskuspäivystäjät 60 (736)
  • Alipäällystö 40 (65)
  • Päällystö amk 50 (462)

Vuosittain yksi tai kaksi naista hakee pelastajakurssille. Yhteensä neljä naista on valmistunut pelastajaksi vuosina 1993 - 2006. Sen sijaan hätäkeskuspäivystäjäkurssille hakeneista ja valituista yli 90% on naisia.

Aiheesta muualla

Sivua on viimeksi muutettu 16. joulukuuta 2007 kello 08.44. Tämä sivu on näytetty 1 747 kertaa.